sunnuntaina, helmikuuta 27, 2011

Black and yellow, black and yellow..




Haaveita ilmassa. Ihanaa muuten tuo lämmin keli, keväinen sää tänään. Olen tuota lunta siis suorastaan lapioinut pois jo joskus aiemminkin, mutta nyt se oli osannut sulaa oma-aloitteisesti sillä välin. Ruudutkin odottaa kesää. Etenkin mustat.
Ralliruudut. Terveisiä sille nettitutulle joka niin niistä sanoi :D

torstaina, helmikuuta 24, 2011

Blogin sydänkäyrä

Täältä tilastoistani näen sellaisen kaavion, joka kuvaa jokseenkin blogin EKG:tä. Pistetäänkö nousuun toi monkeroinen?


Sitä kuvaa saa klikata, jos haluaa sekä lukea pikkutekstit että säilyttää näkönsä entisellään.

Saisipa jo lähteä, saisipa...

Niin ja Ruttiksella on hidasteena seisokin lisäksi ajokielto (leima loppui, huokaus). Pakkasmittari rapisee ja lunta hyökyy.
Rikon keskimäärin yhden työvälineen viikon aikana. Tämä viikko on jo pelottavan pitkällä, eikä vieläkään mitään ole lahonnut käsiin. Viime viikon raspi on löytänyt uudet muotonsa nyt käärmeenä. Sain taottua, vaikka olikin työkaluterästä ja aavistuksen (nyt tulee ammattitermi) veeemäisempää vääntää.

tiistaina, helmikuuta 22, 2011

Joka päivä oppii jotain uutta..

Tänään syötiin linSTRÖmin pihvejä. Kuten sanoin. Tai ainakin melkein, se ei ehkä menny ihan niin ku Strömsöössä taaskaan...
Vasaranvarrenkin tein. Uniikki design -yksilö tuli, oikeastaan ihan hyvä. Alkuun tuntui, että tuotan korkeintaan purua, mutta loppujen lopuksi siitähän tuli ihan laatuyksilö. Kävi ahjossakin (aika rohkeaan, vaikka itse sanonkin). Jää koululle tuleville sukupolville se ihme.

Tänään oon siis pyöriny ahjojen lämmössä ja askarrellu että selviän iltapäivän teoriatunneista järjestämättä mellakkaa.

Kukas se olikaan se taiteilija, joka veisteli marmorista kaiken maailman veistoksia, ja uskoi vakaasti, että veistos on olemassa jo ennen kun hän työt aloittaa? Tulee sitten paikalle vain kaapimaan ylimääräiset pois sen kuvan päältä. En tiedä allekirjoitanko tuota, en kyllä kiistäkään, mutta joskus työ melkein tekee itsensä kyllä loppuun. Ensin sitä pitää vaan takoa/raastaa raspilla/paukutella tai hitsailla, ja kun pääsee tietyn epätoivon pisteen yli, se vie itsensä valmiiksi ihmeen keveästi. Kai sitä esiintyy muuallakin kuin kavioissa, ilmiötä nimeltään "the break-over point".

Joskus oikein filosofisena hetkenä määrittelin sen kolmeen ytimekkääseen asiaan, mitä tarvitaan jonkin maailman kädentaidon tai taideteoksen tuottamiseen; tunnetta, tahtoa ja taitoa. Loppu on sitä meditatiivista höystelyä tai sutimista, ja mitä ikinä.

Ehei, en minä aina mitään viisaita pohdi, kun veistelen kavionpohjia tai maalaan. Ruokakauppa, laskut, koulutyö, kaverit ja ihmissuhteet. (..pelottavasti listaa silmäillessäni näyttää että se aikuisuus on saamassa otettaan minustakin).

Voi, Ruttiksesta näin unta viime yönä. Se rullasi takaperin jotain mäkeä alas aika huolestuttavaa vauhtia.

Tänään oli valoisaa jo silloin, kun avasin silmät ensimmäistä kertaa lähteäkseni aamupalalle. Mutta! Olen väsynyt kevään odotteluun. Se tietää että vaanin ja stalkkailen sitä, siksi se varmaan leikkii vaikeasti tavoiteltavaa.
Koittakaa joku muu välillä puhua lämpömittareille ja Pekka Poudalle järkeä päähän. Nimimerkillä "vilttikasadataus".

Anteeksi, loppuun on pakko lisätä vielä asuntolaurputus! Kello on pysähtyny, mikro ei lämmitä, kaikilla tääl ei oo tulityölupaa joten leivänpaahdinta uskaltaa käyttää vaan harvat ja valitut ja nyt kun kaukosäädin Kakestakin loppui patterit..! Karkea kyynel tähän.

sunnuntaina, helmikuuta 20, 2011

Haaveita, haaveita

Ei olisi kiire mihinkään.
Menisin minne nenä näyttäisi.
Kulkisin tietä, tietämättä minne se vie.
Löytäisin, tutustuisin, tutkisin.
Lähtisin.
Polttaisin kalentereita roviolla, kännykkä löytyy sitten Jäämerestä myöskin.
Kesäiset tiet on pitkiä ja kuumia.
Kunhan vaan loikoilisin riippumatossa pakun perällä ja kuuntelisin sateen ropinaa peltikattoon -yksi maailman parhaita ääniä.
Ja korkokengissä rautakauppaan. Kerran kokeiltu ja oli hauskaa! Eivät osanneet ProToolsissa myydä kyllä sopivaa alasinta :/ Vielä hakusessa.

Makaisin rannalla, söisin pehmeää jäätelöä ruutukatolla. Tiedä sitten, kuinka sinne ylös tuutin kanssa vähääkään siististi pääsisi.
Uisin järvissä, joita vastaan tulee, ja istuskelisin laiturin nokassa. Onkisin. Tiedä sitten, jos yksin olen, miten kaikella tällä elämänkokemuksellakaan kykenen seivästämään madon koukkuun...

Pilvistä, aurinkoista ja kuumaa. Ukkosta, autohan on siihen turvallisin paikka. Hikinen paita ja kavion extremenomainen haju. Nuotiomakkaraa ja iskukuumennettu maito.
Teepusseja peltiaskissa, poltettuja CD:itä etupenkillä hujanhajan.

Hölmöjä bloggauksia ja videopostauksia. Ja Yyterin hiekkarannat, siellä on käytävä!

Kesästä tulee kyllä niin mun näkönen. Ja vapaa. Huhtikuun jälkeen löytyy auto, ajokortti, ammatti jolla elää näppärästi kulkemalla ja johon kiertäminen sopiikin paremmin kuin nenä naamaan, tulityökortti ja mitä muuta.. Täysikä. kyllä mulla on hiljalleen oikeastaan kaikkea, mitä tartten.

Parhaat roadtripithän on aina klassisesti niitä missä Etsitään Itseään. Kai se sillä löytyy. Tuskin ainakaan kauemmas menee. Ja ikä ennen kahtakymppiä on sitä ittensä ettimisen kulta-aikaa muutenkin.
Kun ihminen saa, mitä haluaa, se keksii jotain muuta.

Todennäköisesti ensi kesä kuluu iloisesti kirjoittaen. Se tulee jotenkin luonnostaan ja tapahtuu vaan.

Pää pilvissä, jalat maassa? Jokainen lisäminuutti valoa päivän päätteeksi tuikkii minulle horisontin tasosta haaveesi on täällä, päivä päivältä lähempänä, varrohan vain mutta yllätän sinut kuitenkin
Kesässa ennen kuin ehtii huomatakaan, eikös?

P.S. Helmikuuhan on vuoden kylmin kuukausi, tilastollisesti.
Mutta näkisitte, minkä rusketuksen oon käsiini kerännyt! Suomesta poistumatta, solariumissa käymättä.
Welding tan pro -hoidot, kolme kertaa viikossa vain muutaman minuutin jaksoissa. Täsmärajat hanskojen ja hihojen välille -kokeile sinäkin valokaariefektiä! nimim. hitsaus on hauskaa

tiistaina, helmikuuta 15, 2011

Kuvat kun vaan on niin ihania

Tässä on itse tehtyjä pullia ja itse taottu pannunalunen! Käsityöt kunniaan.

Joo kuva nyt on sitten näin päin. Ajattelen mun päiväntasaajan alueen lukijakuntaa. Eikun nyt en ihan tosissaan vaan saa sitä toisin päin :D Kyllä se koneella näkyy ihan niskoja taittamattakin. Jätän teille luovan ongelmanratkaisun vapauden; kellistääkkö tietokone, toimistontuoli vai ihan vaan perinnetyylillä niskat.


Tänään taoin valmiiksi tämmöisen hirvenpään. Alotin jotain pukinpäätä tänään. Se lohikäärme on tällä hetkellä ruma romurauta.
..tosin oli tämäkin. Uskokaa tai älkää, poltin ton toisen sarven miltei kokonaan mutta sitten hitsasin sen takaisin ja tuli entistä ehompi. Tänään on hienoa olla käsityöläinen. Ylpeä sellainen.
Huomenna on sitten uusi päivä..

maanantaina, helmikuuta 14, 2011

Kuvia opiskeluista ja muutenkin

Hulmiksen muotiblogi starttaa! Tsekatkaa hei nää Päivän Asut.

Minä ja ex-urataltta

Ja tästä se vääntyy.. Toi on se oman designin työ -joka osoittautui aika hankalaksi tehdä Avointen ovien päivänä. Vääntely kariutui aina "mikä tuosta tulee?" -kysymykseen.


Tanssiaisista. Pakko lisätä tämäkin, ettei tule ihan valssihilseen hajuista blogia. Eli toisinaan löydän itseni myös korsetista.




Tämä on nyt ihan kotirappusilta otettu kuva. Eli asuntolan pihalta.

lauantaina, helmikuuta 12, 2011

Taottuja


Voih... Ne ovat vähintään vuoden vanhoja töitä. Mutta siinä kuitenkin tälläisiä talvipäivän lämmikkeitä (ravi-ihmiset; me kattellaan ahjon ääreltä ku ajatte ohi, kaulaliinaa neljä kierrosta naaman yli ja ajolasit huurussa!).
Samansuuntaisia elukanpäitä tehtailen tässä nyttenkin, mutta vähän.. No, tiedättehän tunteen, kun löytää kaapeistaan vanhan päiväkirjamerkinnän, piirrustuksen vuosien takaa..?
Aika taidokkaasti kyllä tuo kuva otettu, pakko myöntää -ne ei näytä puoliksikaan niin vinoilta tuossa, kun ovat luonnossa.. :'D

Aivan, kolmas kaveri kuvassa on tätä omaa designiä nyt mutta älkää naurako, tolle pikkukaverille on tullu kolmelta eri ihmiseltä ostotarjous... Pitäisikö näitä nyt sitten jossain keskiaikamarkkinoilla olla myymässä..?

On muuten olemassa vielä jotain mikä minua kiinnostaa hevosissa vielä kengityksen lisäksi. Kummasti tosiaan rapissut kaikenlaiset ratsastelijahaaveet (nykyään lähinnä naurattaa moiset). (Paitsi kisoissa hoitaminen oli muuten oikeasti myös aika hauskaa.)
Mutta hevoset ja taide, etenkin näytösten muodossa. Olin yhden keikan sellaisen porukan kuin Finn Friesiansin mukana hevosenhoitajana, ja keskiaikamarkkinoilla Rohan tallien käytössä. Ei siitä yli pääse, että pyrojen ja hevosten yhistämisessä (hevosystävällisellä tavalla...) on jotain loputtoman kiehtovaa. Pieni haave siitäkin vielä jäljellä. Kyllä, olin ja yhäkin edelleen olen se haaveilija Apassionatan katsomossa, joka tuijottelee valkoisia heppasia lumoutuneena ja omaa showtaan suunnitellen.

Kirjoitin jo yhden merkinnän, ja jostain syytä piti vielä palata lisäämään tämmöinen kiva kuva, ja nyt näköjään kirjoitankin jo toista merkintää! Ei ei ei.. Tai no.. Kelpaa.
Kun niitä tulevaisuuden suunnitelmia risteilee ilmassa meilläpäin niin monilla. Yhteishaun aika koittaa, ja kaikki ne jotka eivät missään tapauksessa halua jäädä alalle, pakenevat sen myötä jatko-oppilaitoksiin. Myönnetään että on minullakin muuutama hevosbisneksen ulkopuoleinen haave... mutten niistä uskalla sanoa halaistua sanaa ääneen. Sehän olisi melkein jo myöntämistä.
Ja kengityssepän ammattitutkinto.. Tiedän, ettei sitä vielä tarvitse päättää. Kunhan kummittelee kuitenkin. Kun Suomi vaan tarjoaa niin ihanasti kaikkea. Amis, amk, yliopisto, oppisopimus, monimuoto ja moni muu vaihtoehto olisi mullekin avoinna. Pitää vaan ehkä oppia elämään sen kanssa.
Ja mitä syksyllä tapahtuu mun elämässä, sitä ei vielä tiedä kukaan. Ties vaikka karkaan muuttolintujen matkassa lämpimään auringon mukana ja jätän teidät reppanat tänne paleltumaan. Ainakin näin helmikuussa talvikiintiö on jo ihan täynnä, anteeksi nyt jokasen nyppylän ja näppylän laskijat pulkkiin ja suksiin katsomatta.

Josko tästä vielä omilleen pääsisi..

Rättilaikka. Segerpihdit. Kuusiokoloavain ja sellaisen askartelu. Kaasuahjon käyttö; nestekaaasupullo, pikasytytys. Sädeluuontuman hermopuudutukset. Plegicil ja domo. Kengänvääntökoneen purku. Venttiilin vaihto juomakuppiin.

Huh. Siinä päästä heitellen asioita, joita olen oppinut yksistään tämän uuden vuoden aikana. Sitten on lista vielä niistä asioista, joissa olen syventänyt osaamista, ja niitä on mm peruskengitys, taonnan ja hitsauksen perustaidot, eläinlääkinnän teoria ja yritystylsäilyn paperikuviot.

Silti kaiken tämän viimeisten metrien tiedon ja ammattitaidon imuroinnin keskellä näkyy selvemmin ja selvemmin tietty totuus, samalla tavoin kuin auringonvalo lisääntyy päivä päivältä. Niin ettei kukaan huomaa eroa maanantain ja tiistain välillä, mutta niin että kun vertaa edelliseen syksyyn, ero on enemmän kuin tuntuva.

Me ollaan kasvamassa pajalta ulos.

Peruskengitettäviä hevosia tulee ovista sisään ja pajan puhelin pirisee. Mutta nykyisin ei enää tarvitse kysyä ketään tarkastamaan ja antamaan kengän kiinnitykselle vuolun jälkeen lupaa. Helpommat hevoset annetaan vuotta tai kahtakin alemmille kursseille harjoitteluyksilöiksi. Hitsauskulmastakaan ei kuulu sitä tuttua ja turvallista kiroilua ja räiskähtelyä, kuin ennen. Enkä osaa tarkkaan määritellä, missä vaiheessa lopetettiin se epätoivoinen sähläys, ja milloin viimeisen kerran mittelin kroonisesti kieroutuneen kengän suoristuksen parissa.. Niin ei vain enää ole.

Horjahtelen jossain vaatimattoman hevosenhoitajaopiskelijan ja ammattiosaamiseensa luottavan kengittäjän välimaastossa. Kyllä, katson edelleen ammattitutkintoa suorittaneita ja suorittaviakin kengitysseppiä ylöspäin -en ole sillä tasolla, en varmastikaan useampaan vuoteen lähde vielä siihen mittelöön. ..vielä..?

En ole luokan priimus, mutten se "huonoinkaan". (lainausmerkeissä siksi, että kai meistä jokainen on vähintään sen tarpeellisen jo tehnyt tässä, enkä tiedä onko vertailulla mitään väliä kun hajaannutaan kumminkin kukin suuntiimme). Ei tässä isoja tavoitteita enää ehdi eikä voikaan asettaa. Ollaan siinä hurjassa vaiheessa, kun tarvitsee siirtyä valmiista lukujärjestyksistä ja nenän eteen nostetuista keitetyistä potuista tien päälle ja itsenäiseen elämään. Klassisesti sekavat fiilikset; pääsisipä jo, ja toivottavasti ei koskaan tarvitsisi. Pitää vain olla valmis siihen hetkeen, huhtikuun loppuun, mennessä.
Tulee jotenkin vertauskuvallisesti mieleen jokin ihmeen ankka, joka lentoon lähtiessään räpyttelee metrin toisensa jälkeen järvenpintaa pitkin ja siirtyy sitten työläästi elementistä toiseen.

We can do it.... we can do it..

keskiviikkona, helmikuuta 09, 2011

Tuntuu niin hyvältä

Oli taas ähkimistä otsikon kanssa, mutta päätin, että yksinkertaisuus kaunistaa. Totta se on; ollaan siinä vaiheessa, kun vuoristorata alkaa hiljalleen olla kiivennyt mäen huipulle rattaat raksuttaen, ja valmistaudutaan vauhdilla alas jyräämiseen. Sitä ei ehkä vielä huomaa: näyttää talviselta, tuntuu talviselta ja on talvista. Mutta oikeastaan meillä alkaa jokseenkin olla koulu jo takanapäin. Kohtahan sitä tässä valmistutaan... Ei uskoisi, että kohta muutetaan pois täältä mäeltä, jolla ollaan miltei kolme vuotta asuttu!

Viimeaikoina olen oikeastaan lähinnä takonut. Kengitin tässä jokin aikaa sitten sellaisen Inkeri-poninkin, mutta nyt olen antautunut kuuman raudan lumoihin. Jotain ikiaikaisen hienoa siinä on, ei siitä mihinkään pääse. Tänään ja eilen opettelin vielä sitä kaasuahjonkin käyttöä (nestekaasupullon vaihtoa ja yleistä säätämistä), kun ennen olen vain keskittynyt siihen paukutteluun, korkeintaan herätellyt hiiliahjoa henkiin. Ja lauantaina oli Avoimet ovet. Kävijöitä oli tuntuvasti, ja hehkuva rauta keräsi silmäpareja vyötärönkorkuisista vanhempaankin kansaan. Tajusin, että tässäpä oli juuri kahdeksas Avoimien ovien päivä, jolloin olin Ypäjällä.. Mutta kiitoksia kaikille, oli mukavaa :)

Ai mitäkö taon? Tietenkin hevosenkenkiä. ..Ja kun silmä välttää, vääntelen ja askartelen desing-taidetta (/romurautaa). Työn alla on erilaisia elukanpäänaulakoita, joista hirvi alkaa olla melkoisen valmis ja lohikäärme vielä toistaiseksi tunnistamattoman näköistä rautasykkyrää.
Lupaan kyllä, että kuvia saadaan! Toistaiseksi keskityn lähinnä tekemään.
Opinnäytetyö on vähän vaiheessa. Sellaisessa vaiheessa, etten edelleenkään tiedä edes että mistä tehdä... :'D meidän koko kengitysryhmä (miinus minä) teki yhdessä videon, jossa testasivat erilaisia kenkiä yhdelle hevoselle, kuvasivat liikkeet videolle, ja hakivat optimikenkiä ja vuolua mm ammattikengittäjien neuvojen mukaan.

Käsiin alkaa olla muotoutunut jo työtodistusta. On jälkeä niin raspista kuin kuuman raudan paijailustakin.
Aivan, ammattitutkintolaiset eli ne varsinaiset kengityssepäthän on nyt tämän viikon meidän kanssa samalla pajalla, ja tänään kuulin sellaisen tulkinnan olemuksestani sieltä suunnalta, kuin että "oletpas siinä kuvauksellisen näköisesti -ja toi rälläkkä kruunaa kokonaisuuden", kun istuskelin alasimella odottamassa sopivaa hetkeä hyökätä rautani kimppuun. kuvaa ei valitettavasti ole, eikä vieläkään sitä kengittäjälikkojen tyttökalenteria.. sori.

Sanoma tämä; päivät pitenee, raudat lyhenee! olen tien päällä ennen kuin huomaattekaan!
Nyt likkojen kanssa pikkulauantain merkeissä.. niin, ette ikinä arvaa mihin. Ettei vaan Vanhaan mestariin (Puominakin tunnettu).