Näytetään tekstit, joissa on tunniste irtautuminen opiskeluista yrittäjäksi paja kengittäjäksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste irtautuminen opiskeluista yrittäjäksi paja kengittäjäksi. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, helmikuuta 12, 2011

Josko tästä vielä omilleen pääsisi..

Rättilaikka. Segerpihdit. Kuusiokoloavain ja sellaisen askartelu. Kaasuahjon käyttö; nestekaaasupullo, pikasytytys. Sädeluuontuman hermopuudutukset. Plegicil ja domo. Kengänvääntökoneen purku. Venttiilin vaihto juomakuppiin.

Huh. Siinä päästä heitellen asioita, joita olen oppinut yksistään tämän uuden vuoden aikana. Sitten on lista vielä niistä asioista, joissa olen syventänyt osaamista, ja niitä on mm peruskengitys, taonnan ja hitsauksen perustaidot, eläinlääkinnän teoria ja yritystylsäilyn paperikuviot.

Silti kaiken tämän viimeisten metrien tiedon ja ammattitaidon imuroinnin keskellä näkyy selvemmin ja selvemmin tietty totuus, samalla tavoin kuin auringonvalo lisääntyy päivä päivältä. Niin ettei kukaan huomaa eroa maanantain ja tiistain välillä, mutta niin että kun vertaa edelliseen syksyyn, ero on enemmän kuin tuntuva.

Me ollaan kasvamassa pajalta ulos.

Peruskengitettäviä hevosia tulee ovista sisään ja pajan puhelin pirisee. Mutta nykyisin ei enää tarvitse kysyä ketään tarkastamaan ja antamaan kengän kiinnitykselle vuolun jälkeen lupaa. Helpommat hevoset annetaan vuotta tai kahtakin alemmille kursseille harjoitteluyksilöiksi. Hitsauskulmastakaan ei kuulu sitä tuttua ja turvallista kiroilua ja räiskähtelyä, kuin ennen. Enkä osaa tarkkaan määritellä, missä vaiheessa lopetettiin se epätoivoinen sähläys, ja milloin viimeisen kerran mittelin kroonisesti kieroutuneen kengän suoristuksen parissa.. Niin ei vain enää ole.

Horjahtelen jossain vaatimattoman hevosenhoitajaopiskelijan ja ammattiosaamiseensa luottavan kengittäjän välimaastossa. Kyllä, katson edelleen ammattitutkintoa suorittaneita ja suorittaviakin kengitysseppiä ylöspäin -en ole sillä tasolla, en varmastikaan useampaan vuoteen lähde vielä siihen mittelöön. ..vielä..?

En ole luokan priimus, mutten se "huonoinkaan". (lainausmerkeissä siksi, että kai meistä jokainen on vähintään sen tarpeellisen jo tehnyt tässä, enkä tiedä onko vertailulla mitään väliä kun hajaannutaan kumminkin kukin suuntiimme). Ei tässä isoja tavoitteita enää ehdi eikä voikaan asettaa. Ollaan siinä hurjassa vaiheessa, kun tarvitsee siirtyä valmiista lukujärjestyksistä ja nenän eteen nostetuista keitetyistä potuista tien päälle ja itsenäiseen elämään. Klassisesti sekavat fiilikset; pääsisipä jo, ja toivottavasti ei koskaan tarvitsisi. Pitää vain olla valmis siihen hetkeen, huhtikuun loppuun, mennessä.
Tulee jotenkin vertauskuvallisesti mieleen jokin ihmeen ankka, joka lentoon lähtiessään räpyttelee metrin toisensa jälkeen järvenpintaa pitkin ja siirtyy sitten työläästi elementistä toiseen.

We can do it.... we can do it..