Voih... Ne ovat vähintään vuoden vanhoja töitä. Mutta siinä kuitenkin tälläisiä talvipäivän lämmikkeitä (ravi-ihmiset; me kattellaan ahjon ääreltä ku ajatte ohi, kaulaliinaa neljä kierrosta naaman yli ja ajolasit huurussa!).
Samansuuntaisia elukanpäitä tehtailen tässä nyttenkin, mutta vähän.. No, tiedättehän tunteen, kun löytää kaapeistaan vanhan päiväkirjamerkinnän, piirrustuksen vuosien takaa..?
Aika taidokkaasti kyllä tuo kuva otettu, pakko myöntää -ne ei näytä puoliksikaan niin vinoilta tuossa, kun ovat luonnossa.. :'D
Aivan, kolmas kaveri kuvassa on tätä omaa designiä nyt mutta älkää naurako, tolle pikkukaverille on tullu kolmelta eri ihmiseltä ostotarjous... Pitäisikö näitä nyt sitten jossain keskiaikamarkkinoilla olla myymässä..?
On muuten olemassa vielä jotain mikä minua kiinnostaa hevosissa vielä kengityksen lisäksi. Kummasti tosiaan rapissut kaikenlaiset ratsastelijahaaveet (nykyään lähinnä naurattaa moiset). (Paitsi kisoissa hoitaminen oli muuten oikeasti myös aika hauskaa.)
Mutta hevoset ja taide, etenkin näytösten muodossa. Olin yhden keikan sellaisen porukan kuin Finn Friesiansin mukana hevosenhoitajana, ja keskiaikamarkkinoilla Rohan tallien käytössä. Ei siitä yli pääse, että pyrojen ja hevosten yhistämisessä (hevosystävällisellä tavalla...) on jotain loputtoman kiehtovaa. Pieni haave siitäkin vielä jäljellä. Kyllä, olin ja yhäkin edelleen olen se haaveilija Apassionatan katsomossa, joka tuijottelee valkoisia heppasia lumoutuneena ja omaa showtaan suunnitellen.
Kirjoitin jo yhden merkinnän, ja jostain syytä piti vielä palata lisäämään tämmöinen kiva kuva, ja nyt näköjään kirjoitankin jo toista merkintää! Ei ei ei.. Tai no.. Kelpaa.
Kun niitä tulevaisuuden suunnitelmia risteilee ilmassa meilläpäin niin monilla. Yhteishaun aika koittaa, ja kaikki ne jotka eivät missään tapauksessa halua jäädä alalle, pakenevat sen myötä jatko-oppilaitoksiin. Myönnetään että on minullakin muuutama hevosbisneksen ulkopuoleinen haave... mutten niistä uskalla sanoa halaistua sanaa ääneen. Sehän olisi melkein jo myöntämistä.
Ja kengityssepän ammattitutkinto.. Tiedän, ettei sitä vielä tarvitse päättää. Kunhan kummittelee kuitenkin. Kun Suomi vaan tarjoaa niin ihanasti kaikkea. Amis, amk, yliopisto, oppisopimus, monimuoto ja moni muu vaihtoehto olisi mullekin avoinna. Pitää vaan ehkä oppia elämään sen kanssa.
Ja mitä syksyllä tapahtuu mun elämässä, sitä ei vielä tiedä kukaan. Ties vaikka karkaan muuttolintujen matkassa lämpimään auringon mukana ja jätän teidät reppanat tänne paleltumaan. Ainakin näin helmikuussa talvikiintiö on jo ihan täynnä, anteeksi nyt jokasen nyppylän ja näppylän laskijat pulkkiin ja suksiin katsomatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti