perjantaina, tammikuuta 06, 2012

Nyt uudistuu blogi!

Pitäkää pakaroistanne kiinni!

tiistaina, joulukuuta 27, 2011

Ajan kultaamia kesämuistoja

Se pakussa bloginpäivitys osoittautui jokseenkin senverran eihoukuttelevaksi, että jäi monilta paikoin päivittämättä. Kun läppärin näyttöön heijasti aurinko niin tehokkaasti että piti jonkun hupparin uumenista tihrustaa. Tai invertteri päätti ettei tänään ladata akkua sen enempää, tai laturin hihna huusi suoraa huutoa mutkista maanteihin ja antoi vertille aihetta epäillä netin tarpeellisuutta. Ja mokkulan menkat. Sillä on ne varmasti.

No, kuvia otin säällä kuin säällä. Jaan niitä nyt tässä.

nyt täällä meillä Kouvolassa on myrskyinen yö-ilta ja sähköt pätkii. Pimeää... tuulta...

Mutta muutama kuukausi sitten oli vielä tälläistä:



Ruttiksen sisuskaluja. Ihanaa, näätte mun makkariin, olkkariin, kuumoduuliin (=ohjaamo) ja vaatekaappiin!


Alastarolla mitattasin Ruttiksen high scoreksi 148km/h. Siinä vähän jo ravisti ratti...


Juhannukseksi löytyi noin kiva parkkipaikka pudas... padas... mitä? No, keski-suomesta.




Lisää kesäkuvia tulossa :P

sunnuntaina, joulukuuta 18, 2011

Kesä se on ensi vuonnakin!

Voi ei.

Mä jotenkin olin sen vakaasti niin ajatellut.. tai en mä tiedä. Mitä mä olin luullut? Että seilaan yhden kesän juurettomana, pakussa paahtuen ja vuoronperään palellen, ja sitten .. mitä sitten? Muutan aloilleni, hankin perunamaan ja 1,7 kappaletta jälkikasvua ja labradorinnoutajan? Niinkö mä sen suunnittelin?

En muista oikeasti, mitä olin luullut tapahtuvan. Se kesä oli upea. Nyt etenkin, kun syksyn pimeyden saapuminen toivotettiin surumielin tervetulleeksi, ja kun siihen on vielä totuttukin.
Aika ISO ero kesään. Sen huomaa ainakin nyt, kun avasin tiedoston "Ruttis" tästä läppäriltäni, ja avasin videotiedostot.
Ohho! Vihreää! Aurinkoista! Minä istuskelen kesäisessä pakussa, hölpötellen iloisesti ja Soulis ajaa maanteitä. Mieletöntä. Näistä olisi hyvä tehdä joku kooste.

Sitten kun eräs tuttuni Terra tässä rupesi viime yönä villitsemään...
Kaikki alkoi muutamasta viattomasta kommentista. Että kun hänkin on miettinyt, että pakulla reissaaminen olisi aika hienoa.
No, siinä sitten pyörremyrskyiltiin yhtessä myytävien pakujen ilmoituksia ja suunnitelmia läpi. Koko se prosessi, kun syttyy haave, johon syöksyy suinpäin suunnitellen pakun maalauksesta sisustukseen kaiken... Ja pankkiryöstöistä katsastuksiin. (=pankkiryöstö.. no, onhan se radikaalia, mutta kun rahaa on saatava.. :D ei vaan.)
Vei miut nii elävästi viime vuoteen, näihin vastaaviin aikoihin (jolloin Ruttis kyllä oli jo hankittu).

Mähän reissaan ens kesänäkin!

Nyt mä vaan teen toisin niitä asioita, mitkä sillon ei ollu ihan hanskassa. Tiedän suunnilleen, mikä vie minkäkin verran rahaa. Millaiselle levähdysalueelle tähdätään. Mikä on vapauden ja irrallisuuden ratkaiseva raja. Ja mistä hyllystä oikeasti vaan satelee tavarat sängylle liikenneympyröissä, ja mitkä hyllyt kaatuvat kokonaan itse :D

Tassut ylös, kaikki pakuhaaveilijat! Ensi kesäksi seikkailemaan?
(älkää huoliko, ei mullakaan juuri turhaa rahaa ole... mutta haave on.)

Sain tästä myynti-ilmoituksesta idean..: http://www.nettikaravaani.com/combicamp/200/1348713
Hmmm.... hmm, hmm... DIY?

sunnuntaina, syyskuuta 18, 2011

Ruttiksen verenhukka

Öljyt jätimme Lapinjärven Nesteelle perjantaina. Kätevästi sadan metrin päässä lähimmästä huoltamosta. Ruttis on siis saikulla jälleen.

Muuten ei kummempia. Teen Soulikselle lapin lapasia. Toinen tuli jo valmiiksi, nyt seurailen Vasemman Käden Lapasta.

Syksystä kovasti tykkään... Paras vuodenaika.

Loppuun vielä tälläinen loppuviisaus! Luen taasen Näkijän Tarua, joka sisältää paljon hienoja yksityiskohtia, mm. eräs kuningatar näin mainitsi;

"Joka itsensä hylkää, hän itsensä hukkaa tai uudelleen löytää"

torstaina, syyskuuta 15, 2011

Huomenna osoitteelliseksi kansalaiseksi!

Muutto viikonloppuna ;)

maanantaina, syyskuuta 12, 2011

Loppujuttu

Kesä... Mä luulen että se on ohi. En ole päässyt siihen luontaiseen "alkamis-rytmiin", minkä syksy tuo mukanaan opiskelijoille, koululaisille ja työelämään sitoutuneille. Tää on ollu viikonloppuun asti yhtä pitkää, loppua kohden sateisempaa kesää.


Mitä sitten viikonloppuna oli?

Niin... *huokaa hellästi ja haikeasti*

Mun road trip päättyi. Siihen mihin se viime keväänä alkoi... Pakanaverkon leiriin.

Minä en aio teille sen kummemmin nyt eritellä, mitä meinaa "pakana", siitäkään huolimatta että olen varsin tietoinen mitä oudoimmista ennakkoluuloista sanaan liittyen. Niitä on mm.:
1.saatananpalvonta (saatana on kristittyjen keksintö, saatananpalvojat on käänteiskristtyjä, eli ei, eivät pakanoita lainkaan, satanistit taas on eri juttu kokonaan nekin).
2. uskonnottomuus (pakanauskonnot ovat uskontoja, ne vain eivät liity mitenkään valtauskontoihin kuten kristinusko, eikä niihin välttämättä liity minkään mallin jumalkäsitystä)
3. yliluonnollinen hörhö-bling-bling, enkelivalot ja kristallitietoisuus, höynäytetyt taikauskoiset tai taikatemput (huokaus)

pakana on minä ja minä olen pakana. Uuspakana, eklektinen sellainen... Miten tahansa. Sanotaan näin päin, että en ole kristitty, en ole ateisti. En katso mitään uskontoa tai uskonnottomuutta tai tiedettä pahalla. Etsin vain omaa reittiä niiden seassa.

Sen verran oli pakollista sanottavaa väärinymmärrysten välttämiseksi.

Olen siis ollu pakanaverkon syysleirillä, huhtikuun lopussa heti valmistumisen jälkeen keväleirillä. Oikeastaan ajoin, mä ja valmistumisruusu, suoraan keskisuomeen näiden kaltaisteni pariin kun todistuksen olin saanut. Siitä se koko retki alkoi, ja nyt jotenkin tuntui että ympyrä sulkeutui siltä osin.

Olen kirjoittanut hyvin vähän kuluneena kesänä. En pelkästään blogannut vähän. Ja pitänyt yhteyttä ulkomaailmaankin vähemmän. Kuten chisu lauloi, vapaa ja yksin. Mitä vapaampi, sitä yksinäisempi.

Vaikka menin mä rakastumaankin. Moni teistä tietääkin Souliksen. Loput näki sen videolla muuten vaan outona hyypiönä jota ei pelottanut päräyttää pakulla portaitaisiin. Hän, ja loput pakanat, ovat pitkälti vastuussa siitä, että vietin tähänastisen elämäni parhaan kesän. uskoisin sen lämmittävän ainakin helmikuulle asti.
Spesiaalikiitoksia lentää kummitädille joka kertoi norjanmuistoja, Itamille jonka kanssa kiipesin puuhun ja katolle ja onnen huipulle, pikkusiskolle, Terralle joka näytti meille täysin tuntematonta kulmaa suomesta (nuijamaa) sevettijärven sinisilmälle jonka ihmetyksiä on paljon huumorimielessä myöhemmin siteerattu. leireille osallistuneille, halausten kohteille. Kaikille niille, jotka on Ruttista kesän aikana korjanneet. paitsi Danin huollolle. Shaisse paikka.

Kun kirjotin vuos sitten työssäoppimisblogia mm Saksasta, mulla oli aina visio lukijakunnasta. Ajattelin opistolaisia, perhettä, joitakin muita tuttuja. Mietin et heille mä nyt tän jutun kerron, kun avasin läppärin ja kirjottamaan ryhdyin.
Nyt kun irtauduin niin monesta, kaikesta. Työnsin keravaa pois. En oikein pidä siitä kunnasta vaikka lähtöisin olenkin. Opisto työnsi minut pois. Olin valmis, ei heillä ollut minulle enempää tarjottavaa, ja se mihin sitouduin, oli lunastettu. Kämppikset kaikkoontuivat, perhe etääntyi.
Se varjoissa istuva yleisö, jolle lavataiteilijat tietävät tanssivansa tai puhuvansa, vaikkeivät spottivalojen takaa heitä näekään, en jotenkin osannut ajatella heitä. Pyörin lavalla selin heihin ja välillä kulisseissa ja katsomon alla. Tiedättekö? En tiennyt, kenelle kirjoitan. Opiston ajat.. monin paikoin vaikuttavia. Mutta menneisyyttä. Sen mukana ne ihmisetkin, tietyllä tapaa. Olisinhan voinut pitää yhteyttäkin. Mutta sekin jotenkin irtosi otteestani.

Kaiken sen kun päästää irti. Ihmissuhteet. Kodin, koulun, päivärutiinit ja järjestyksen. Sitä on aika vapaana. Kopin otti he, jotka sen halusivat tehdä. Ei he, jotka sattuivat tekemään saman valinnan (esim opiskelu- tai työpaikka), ei he, joille se sukulaisuuden puolesta kuuluu tehtäväksi, ei he, jotka saavat kuuntelustani palkkaa (jätin terapeutinkin! jahuu! Tervveisiä, täti! ..olen unohtanut hänen nimensäkin jo.. olisiko ollut eija?).

Ja kun lähdin, seurasin sillon tahtoani. Vapautta. *hurmiota ja glitteriä, elokuvien alkumusiikkia*. Kun tekee itsestään vapaan, kaikista niistä suhteista, ja on hakematta uusia.. En osaa sanoa sitä, miten se kävi, mutta nyt, tiedättekö, olen juuri heidän ympäröimä, joiden seura on elämästäni puuttunutkin. Pitkälti sitä kutsutaan pakanaverkoksi.

Olen niin onnellinen <3 Olen.

Katson taaksepäin kevääseen, ja näen itseni ihan uutena, taas.

Mitäkö nyt?

Jaa-a

Selviää varmaan blogia seuraamalla. Varmaan.

Ja tarkoitus olisi matkustella ;)

Ja loppuhalaus leiriläisille! Suojelevat sigilit kohtasivat tänään sateen...

lauantaina, elokuuta 13, 2011

oulun tuolla puolen

Taas on nälkä! tosin nyt ei ole kylmä. Ja nälkäisenä kirjoittaminen johtuu lähinnä siitä että ruokaa odotellessa tarvitsee jotain sijaistoimintoa..

Joo. Eli Rutukka nököttää jossain tien varrella levähdysalueella jälleen kerran. Soulis kokkaa jotain. Kuulemma ruokaa. Tieto on riittävä ja jopa oikein mieltäylentävä :D Oli niin kova "kiire" (hassu sana) päästä ajamaan eteenpäin että jäänyt ruokapuoli vähemmälle.

Hei se Oulu! Aina mä oon siitä paljon kuullut ja joskus jopa yllätyin kun mulle kerrottiin ettei se ole sisämaassa... No, asiassa eteenpäin. Oikein mukava kaupunki ajaa; ei iskenyt mitään vieraan sokkelon hätää. Ja joku vihreän, kukkivan kastenwagenin (vanha volkkari) vierellä nököttävä ukkeli moikkas meitä. Piristää aina kun noi "harrasteisempien" volkkareiden tyypit morjestaa. Kleinbusilaisetkin jopa kättä nostaneet meidät nähdessään.. :) (hymy, pienesti, ehkä isommaltikin).
Ruttikseen piirtelin liidulla syrämiä ja mainostin sitä Jäämertakin, että sinne on suunta. Poliisitkin muutes joltain terassilta hymyili mun tölkille.

Ehkei poroja saa ihan vielä odottaa näkevänsä. Kai? Ehkä. Silti pienesti kutkuttaa että milloin milloin :D Kuulemma poronhoitoalueen alkaessa on sitten ihan tiedotettakin tien varsilla..

Oulusta vielä mainitsemisen arvoista näin läpikulkijan silmin; tsemppii maratoonareille (siellä ne hikipäissään eteni). Ja sit vielä semmonen... Millä ne teiän kadut on oikeen pinnotettu? Elämyksellinen suorastaan peltipurnukalla vetää :D Ei viitti ihan mukulakiviksikään niitä kutsua, kun ei olleet mukulaiset, mutta.. No.
Kaistaviivoja oisin kuitenkin arvostanut :D

Ei yhtään hassumman näköistä aluetta.

Nyt alkaa leijailla ruuan tuoksua... Tiedättekö, ku elää vähän askeettisemmin, alkaa arvostaa yksinkertasempiakin asioita. Lämmin ruoka voi oikeissa olosuhteissa tehdä ihmisolion olosta jopa huomattavan hyvän.. :)

Nyt nettikin katkes... Mokkulasta on tullut vähän banaani, kun kerran nukuin sen päällä... Mut sellaista sattuu varmaan muillekin. Toimii se silti.

Neulominen! Se ansaitsee parin sanasen vielä. Eilen pimeällä tielläkin repsikan paikalla puikot kilisi... Voitte ite arvella kumpi meistä sillon ajoi :P
Ensimmäinen työ, tai sen toinen osa, valmistui jo. Sellanen käsituubijuttu, edistynyt versio; peukun paikalla, oh la laa ;)

Mä oon kuvia ja videoitakin ottanut, mut niiden lisäilyt ja muut taitaa jäädä sit reissun jälkeiseen aikaan. Ei oo nettiyhteydet ihan mitään tehokkainta.

Oikolukemista ei harrasteta! Sellasenaan vaan nettiin. Ihana pitää reissupäiväkirjaa.. julkista sellaista.. :D