Loppujuttu

Kesä... Mä luulen että se on ohi. En ole päässyt siihen luontaiseen "alkamis-rytmiin", minkä syksy tuo mukanaan opiskelijoille, koululaisille ja työelämään sitoutuneille. Tää on ollu viikonloppuun asti yhtä pitkää, loppua kohden sateisempaa kesää.


Mitä sitten viikonloppuna oli?

Niin... *huokaa hellästi ja haikeasti*

Mun road trip päättyi. Siihen mihin se viime keväänä alkoi... Pakanaverkon leiriin.

Minä en aio teille sen kummemmin nyt eritellä, mitä meinaa "pakana", siitäkään huolimatta että olen varsin tietoinen mitä oudoimmista ennakkoluuloista sanaan liittyen. Niitä on mm.:
1.saatananpalvonta (saatana on kristittyjen keksintö, saatananpalvojat on käänteiskristtyjä, eli ei, eivät pakanoita lainkaan, satanistit taas on eri juttu kokonaan nekin).
2. uskonnottomuus (pakanauskonnot ovat uskontoja, ne vain eivät liity mitenkään valtauskontoihin kuten kristinusko, eikä niihin välttämättä liity minkään mallin jumalkäsitystä)
3. yliluonnollinen hörhö-bling-bling, enkelivalot ja kristallitietoisuus, höynäytetyt taikauskoiset tai taikatemput (huokaus)

pakana on minä ja minä olen pakana. Uuspakana, eklektinen sellainen... Miten tahansa. Sanotaan näin päin, että en ole kristitty, en ole ateisti. En katso mitään uskontoa tai uskonnottomuutta tai tiedettä pahalla. Etsin vain omaa reittiä niiden seassa.

Sen verran oli pakollista sanottavaa väärinymmärrysten välttämiseksi.

Olen siis ollu pakanaverkon syysleirillä, huhtikuun lopussa heti valmistumisen jälkeen keväleirillä. Oikeastaan ajoin, mä ja valmistumisruusu, suoraan keskisuomeen näiden kaltaisteni pariin kun todistuksen olin saanut. Siitä se koko retki alkoi, ja nyt jotenkin tuntui että ympyrä sulkeutui siltä osin.

Olen kirjoittanut hyvin vähän kuluneena kesänä. En pelkästään blogannut vähän. Ja pitänyt yhteyttä ulkomaailmaankin vähemmän. Kuten chisu lauloi, vapaa ja yksin. Mitä vapaampi, sitä yksinäisempi.

Vaikka menin mä rakastumaankin. Moni teistä tietääkin Souliksen. Loput näki sen videolla muuten vaan outona hyypiönä jota ei pelottanut päräyttää pakulla portaitaisiin. Hän, ja loput pakanat, ovat pitkälti vastuussa siitä, että vietin tähänastisen elämäni parhaan kesän. uskoisin sen lämmittävän ainakin helmikuulle asti.
Spesiaalikiitoksia lentää kummitädille joka kertoi norjanmuistoja, Itamille jonka kanssa kiipesin puuhun ja katolle ja onnen huipulle, pikkusiskolle, Terralle joka näytti meille täysin tuntematonta kulmaa suomesta (nuijamaa) sevettijärven sinisilmälle jonka ihmetyksiä on paljon huumorimielessä myöhemmin siteerattu. leireille osallistuneille, halausten kohteille. Kaikille niille, jotka on Ruttista kesän aikana korjanneet. paitsi Danin huollolle. Shaisse paikka.

Kun kirjotin vuos sitten työssäoppimisblogia mm Saksasta, mulla oli aina visio lukijakunnasta. Ajattelin opistolaisia, perhettä, joitakin muita tuttuja. Mietin et heille mä nyt tän jutun kerron, kun avasin läppärin ja kirjottamaan ryhdyin.
Nyt kun irtauduin niin monesta, kaikesta. Työnsin keravaa pois. En oikein pidä siitä kunnasta vaikka lähtöisin olenkin. Opisto työnsi minut pois. Olin valmis, ei heillä ollut minulle enempää tarjottavaa, ja se mihin sitouduin, oli lunastettu. Kämppikset kaikkoontuivat, perhe etääntyi.
Se varjoissa istuva yleisö, jolle lavataiteilijat tietävät tanssivansa tai puhuvansa, vaikkeivät spottivalojen takaa heitä näekään, en jotenkin osannut ajatella heitä. Pyörin lavalla selin heihin ja välillä kulisseissa ja katsomon alla. Tiedättekö? En tiennyt, kenelle kirjoitan. Opiston ajat.. monin paikoin vaikuttavia. Mutta menneisyyttä. Sen mukana ne ihmisetkin, tietyllä tapaa. Olisinhan voinut pitää yhteyttäkin. Mutta sekin jotenkin irtosi otteestani.

Kaiken sen kun päästää irti. Ihmissuhteet. Kodin, koulun, päivärutiinit ja järjestyksen. Sitä on aika vapaana. Kopin otti he, jotka sen halusivat tehdä. Ei he, jotka sattuivat tekemään saman valinnan (esim opiskelu- tai työpaikka), ei he, joille se sukulaisuuden puolesta kuuluu tehtäväksi, ei he, jotka saavat kuuntelustani palkkaa (jätin terapeutinkin! jahuu! Tervveisiä, täti! ..olen unohtanut hänen nimensäkin jo.. olisiko ollut eija?).

Ja kun lähdin, seurasin sillon tahtoani. Vapautta. *hurmiota ja glitteriä, elokuvien alkumusiikkia*. Kun tekee itsestään vapaan, kaikista niistä suhteista, ja on hakematta uusia.. En osaa sanoa sitä, miten se kävi, mutta nyt, tiedättekö, olen juuri heidän ympäröimä, joiden seura on elämästäni puuttunutkin. Pitkälti sitä kutsutaan pakanaverkoksi.

Olen niin onnellinen <3 Olen.

Katson taaksepäin kevääseen, ja näen itseni ihan uutena, taas.

Mitäkö nyt?

Jaa-a

Selviää varmaan blogia seuraamalla. Varmaan.

Ja tarkoitus olisi matkustella ;)

Ja loppuhalaus leiriläisille! Suojelevat sigilit kohtasivat tänään sateen...