Mokausblogaus

Lauantaille ei sen ihmeempiä kuulunut, kuin pieni ja vaivihkainen harhautuskatastrofi. Näin se etenee; aamu alkaa pirteästi suoraan siitä missä valtaväestöllä iltapäivä, ja ensi töikseni suuntaan hikisestä punkasta (=helle, plääh) porukoiden saunaan. No, siellä ollessani varmoista äänituntomerkeistä kuulen jo tädit-mummot -kombinaation lähestyvän. häläpäläpälä käläkälä. Jaa.
Nätisti mekko päälle ja niialemaan ja nyökkäilemään. Serkun lakkiaisiin tarkoitus mennä. Hilpaisin vaan Ruttikselle pikaisesti hakeakseni korkokengät. Sitten mä sen huomasin, hassun tasaisenvärisen alueen roinan seassa ja ympärillä. Voi huomionkipeä rötiskö, piti taas huokasta.
Siellä oli yön aikana mystisesti vaaleansininen maalipurkki kaatunut.

No, eihän siinä mitään sitten, perus kriisinhallintatoimet käyntihin ja kaikki salamyhkäisesti tädeiltä salaa. Eli maalitonkka alle ja käsin mättämällä väriä takasin sinne mistä se lähtösinkin on.

Katotaas jos huomenna sitten kun mahdollisesti herään, voisin lisätä rikospaikalta otetun kuvan. Kuolonuhreja tapaus ei vaatinut, mutta yksi päiväkirja sai lisäsävyä ja Torey Haydenin kirjoittama opus keräsi osansa tilanteesta sivuilleen. Puhumattakaan pajavasarasta.. huokaus. Se ui kaikkein näteimmin. Sukelsi suoraan lätäkön pohjaan ja kieriskeli siinä onnessaan. Liian vakavannäköinen vehjehän se olikin. Kesympi tavallaan pastellisävyisenä.

Niin, totta. Muutakin tapahtui. Nimittäin lakkiaisista kun päästiin, alotin suuroperaation. Nyt kun on kätevästi tommonen tukikohta vieressä, mätin auton mahalaukusta kaikki kamat pihalle, täräytin olkkarin kerralla puhtaaksi puutarhaletkulla ja mäntysuovalla, ja kuivuttua rupesin maalailemaan sisältäkin. Maallinen omaisuuteni viihtyy nyt yön yli vajassa. Sitten pakkaan, ja tällä kertaa kunnolla. Niin että jää vähän tilaa elämisellekin, ja niin ettei kamat hae uutta järjestystä joka kurvissa.