Ensinnäkin, se on ihan totta, mitä aina sanon -en mie jaksa sitä paperisotaa ja vääntämistä, mitä toiminimen pykääminen toisi tullessaan. Ja konkurssipelkoa, vaikka kengitysalalta löytäisin takuulla asiakkaita. Ja syrjäyttäisin kommunikointi- ja asiakaspalvelukyvyttömät äijät. Tai napsisin ne rahakkaat mutta vältellyt tätitallit, tai vaikka ne ponit, minkä alla mie mahtuisin työskentelemään ihan vaan kaksinkerroin. (Siinä missä sepänköriläs lojuu polvillaan ja kiroilee)
Mutta on siinä muutakin. Ainakin se sukupuoliasettelu. Ironisinta on ehkäpä se, ettei mitään ongelmaa olisi, jos ei minulla siinä kohden olisi ongelmaa.
Tällä hetkellä olen töissä käsityöpajalla, ja nyt viimeisimpänä projektina olen nyherrellyt koruja hopeoidusta kuparista ja kiipeillyt kangaspuiden seassa alkusolmuja väännellen. (Kolme mattoakin jo tuotettu, olé!)
Siellä en olisi edes mainostellut aiempia opiskeluja.. mutta, katsoin sen ihan fiksuksi esitelmöidä amistodistusta työhaastattelussa. Sen verran tuli sen eteen kumminkin vuodatettua verta, hikeä ja kyyneleitä.
Näinollen toimin hyvänä kanavana ennakkoluulojen ja sukupuoliasenteiden työstämisessä.
Hyviä lohkaisuja nainen ja kengitys -yhdistelmästä on tullut valmistumisen jälkeen, tyylillä tämä:
"jaa, tulityölupa? On se nykyään kumma kun kaikenmaailman kampaamoihin tarvitsee sellaisen, että fööniä saa käyttää..."
"Niin kyllähän se minunkin tytär niitä hevosia kengittelee. Se on tommoinen samanikäinen ja -kokoinen. Tai siis sillätavalla maastossa vähän ratsastelee, pelloilla ja metsissä."
Hevosiin tutustumattomille tavalliselle tallaajalle hevosenkengitys on lajina täysin vieras, ja jos ensimmäinen heidän ikinä henkilökohtaisesti kohtaamansa kengitystä opiskellut on tämännäköinen heitukka, ei se työnä mahda sen kummempaa naulannakuttelua sitten varmaan olla.
Ja hevosalalla pitkään pyörinyt tietää jo, että kengitykseen tarvitaan paku, ahjo, alasin ja rapaantunut ukkeli. Niin, ja jackrusseli.
Perinteiset, kengittävät miessepätkin ovat sen havainneet; asiakkaat eivät oikeasti tiedä tilaamastaan työstä juurikaan mitään. He ovat silti hyvin riippuvaisia sepän tarjoamista palveluista, ja hevosen ylläpidon yksi isoimmista kustannuksista onkin nimenomaan kengityslasku. Ehkäpä sen vuoksi heillä onkin niin suuri tarve päästä arvioimaan ja vertaamaan saamaansa. Seppien suureksi iloksi ja murheeksi vertauskohteet ja tulkinnat vaan ovat niinsanotusti Jotain Ihan Muuta. Toisaalta valveutumattomilta asiakkailta on hyvin helppo yksinkertaisilla kikoilla vetää välistä vähän ylimääräistä rahaa. Toisaalta taas sepän koiran nimi muistetaan, ja vaimon, mutta monellako naulalla se kenkä nyt laitettiinkaan ja minkä kokoinen tai merkkinen mono sinne ylipäätään menikään? Ja olipa se seppäkin niin yrmeä, ja sen auto ruosteinen ja edellinen seppä laittoi aina sitä kaviorasvaakin. Ei taida saada hevostalli.netissä nyt arvostusta tämä uusi. Mukisematta hyväksytään harmaa talous, vakuutukseton vuolu ja perusteettomat kengitysratkaisut, jos seppä vain on ystävällinen ja kiva ja yksi tuttukin sitä suositteli, mutta unohdapa kerran se kaviorasva, hymy ja tilsakumit...
Ja jos tulet paikalle naissukupuolesi kera, niin minkäs sillekään sitten siinä mahdat; olet jo valmiiksi täysin erilaisen tarkastelun alla, kuin miespuoleinen kollegasi. Asiakkaat haluaisivat päästä osoittamaan todeksi kauttasi mielipiteensä; että olet miesseppiä huonompi, tai heitä parempi. Tämän seurauksena kuulet miesseppien haukuntaa (aina ne tulee myöhässä/ lyövät hevosia / eivät puhu) tai ammattitaitosi väheksyntää. (kun ei nyt muitakaan saatu tähän)
Tässä juuri tuli pohdiskeltua ääneen ihan toisesta näkökulmasta. Jotta korkokengissä kävelevä mies voitaisiin edes millään asteella ottaa tosissaan, niin tällä täytyy olla vähintäänkin keskivertonaista kovempi kyky pysyä tolpillaan, tanssia ja kulkea muljuttelematta nilkkoja. Ja ei naisenkaan miesvaltaisella alalla auta mennä kyselemään, että kuinka tähän vehkeeseen nyt vaihdetaankaan terä. Täytyy voida ammattitaidollaan osoittaa, että sukupuolestaan huolimatta kyllä osaa nämä jutut. Vaikka opeteltava se on miehenkin rälläkänkäyttö, ja naisen koroissa heilunta. Eivät ne asiat X- ja Y-kromosomeissa kulje. Tuon tajuaminen on vain ottanut ihan tuhottomasti aikaa allekirjoittaneeltakin, ja luvan itselleen myöntäminen siihen perusmokailuun.
Hölmöintä koko kuviossa on oikeasti se, että tiedän, miten hyvät mahdollisuudet minulla olisi edetä alalla. Enkä olisi edes ensimmäinen tämän sukupuolen kengitysseppä, jos erikoisammattitutkinnon suorittaisin. Minulta löytyy neljä tervettä raajaa ja fyysistä suorituskuntoa. Kengityskokemusta sekä salainen intohimo anatomiaan, kykyä hahmottaa kolmiulotteisesti kavioiden vipellystä ja sitten sitä alalta uupuvaa asiakaspalvelukykyäkin.
Siltikään ei tarvita kuin pari poikkipuoleista sanaa tai asiakasta, ja niiden kanssa yhteistyötä tekevät aivoni huokaavat mukana tuota uupunutta sanomaa:
"Niin.. ethän sä oikeesti tätä koskaan oppinutkaan."
[edit]: Silti... Jos mie ihan salaa hankkisin kenttäahjon, enkä kertoisi siitä kenellekään... paitsi että romurautaa saa diilata. Ihan vain, ettei alasin pääse pölyttymään. Mutta kengityksistä myönnän itselleni vielä vähän lisää vapaata. Ehkä joskus, ehkä joskus.
Mä niin haluaisin nähdä kun sä työnnät luun kurkkuun epäilijöille ja turhanpuhujille! Mä uskon vakaasti että sä olisit hyvä, erinomainen kengittäjä! Saisitkohan sie jostakin starttitukea tai muuta apua noihin alkujärjestelyihin? Eiks niitä ole kaikenlaisia yrityshautomoja tai vastaavia jotka auttavat uusia yrittäjiä alkuun paperisodissa ja muutenkin? Voin olla todella väärässäkin mutta kannattaisiko silti yrittää vaikka inhoaakin noita paperia?
VastaaPoistaYrittäminen vaan on... ...hemmetin hienoa ja sitten toisaalta ihan kauheeta paskaa. Paperihommat on iljettäviä ja byrokratia lähes mahdoton, hinnoittelussa pitää ottaa huomioon mitä kummallisimpia kuluja ja alvien kanssa menee hermo. Ja rahaa tulee epäsäännöllisesti.
VastaaPoistaSilti haaveilen yrittämisestä taas. Siinä on vapaus suunnitella lomansa ja tehdä kivoja projekteja. *huoh*
Kerrassaan hieno teksti!:) Mä perustin toiminimen ja täytyy kyllä sanoa, että oli helpompaa kuin kuvittelin eikä sen kauheen suurempaa paperisotkua ollukkaan.
VastaaPoistaSuosittelen!
Tiedän sen, että susta tulis ihan mieletön kengittäjä ja varmana asiakkaita olis. Tuumasta toimeen!:)
aurinkoista kevättä sulle marsu ja toivottavasti meijän pitkään suunnittelema tapaaminen onnistuis piakkoin!!!
odottelen :)
terkuin. sammakko
En ymmärrä miksi edes mietit jotain niin epäolennaista kuin sukupuolikysymys tuossa kengittäjä-asiassa? Minulla on yli kymmenen vuotta ollut hevonen. Vakiokengittäjämme on nykyään mies. Hän on hyvä kengittämään, mukava, asiallinen, asiakaspalveluhenkinen ja täsmällinen. Ennen häntä hevosellani on ollut ainakin kymmenen muutakin kengittäjää(paikkakunta on vaihtunut moneen kertaan, eikä hyvää kengittäjää ole aina löytynyt heti, siksi näin monta), joista kaksi naisia. Naisista toinen oli aivan mahtava kengittäjä, todella osasi työnsä! Hänet olisin ottanut vakkariksemme ilomielin, mutta juuri siihen kohtaan osui taas muutto. Toinen taas oli edellisen vastakohta: kengitti kuinka sattui, oli töykeä eikä tullut silloin kun piti(eikä varsinkaan ilmoittanut myöhästyvänsä parilla tunnilla!) ja lisäksi toiseksi kallein kengittäjä ikinä. Miespuolisissa kengittäjissä on ihan samaa vaihtelua: toiset vaan on niin hyviä, ja toiset taas ihan kauheita. Itse en pidä hyvän kengittäjän ominaisuuksia mitenkään sukupuoli-sidonnaisina. Minulle tärkeintä on se että hevoseni kengitetään oikein ja kohtuuhintaan, asiakaspalveluhenkisyys on tietysti plussaa(sanomattakin lienee selvää, että hevostani on kohdeltava oikein, kuten vähintään 90% kengittäjistä tekeekin).
VastaaPoistaNiin ja 25v. hevosteltuani ymmärrän kyllä kengityksestä yhtä ja toista, vaikka tätiratsastajaksi kai nykyään lukeudunkin...
-Lapanen