Eli ei muuta ku tervetuloo uudet lukijat, ja tervetuloa takasin kaikki vanhat! Opiskelen tosiaan erikoismetalliartesaaniksi, mutta tällä viikolla on ollut hauskaa vaihdossa: meillä on intensiiviviikko, jolloin käsityöläiset lähtivät toistensa aloille viikoksi vieraisiin. Kyynerpäätaktiikalla pääsin lasinpuhallukseen Kihniön toimipisteeseen.
Kuuma lasi on järjetön räkä pitkän pillin nokassa. Olen ihan sanaton sen äärellä (ja myöskin hyvin nöyrä). Takominen on tuttua ja jotenkin järjellä hahmotettavissa, joten vertaan nyt siihen kun en muuhunkaan osaa. Eli heikäläisten ahjo on tutumpaan verrattuna harvinaisen kuuma pätsi, jota lähestytään kirjaimellisesti ottaen pitkän tikun kanssa. Siellä pohjalla velloo keltahehkuinen massa, josta tikkupullataktiikalla pyöritellään tangon ympärille klöntsä. Tämä paakku sitten ongitaan pyöritellen uunista, ja kaikki menee hyvin, kun ei vain osu mihinkään. Pizzajuustoefekti iskee päälle jos käy uunin seiniin tutustumassa, kuten muutaman kerran huolimattomuuksissani tein. Lasilla on kuitenkin jännä taipumus muuttua mielivaltaisesti hetkessä tarttumattomaksi, soivaksi kovaksi kimpaleeksi. Sen värin tarkkailu on paljon hienovaraisempaa, kun raudan, joka selkeästi kertoo, mitä tahtoo itselleen tehtävän. Lasissa on semmoinen kellertävä vivahde, kun sille on jotain tehtävissä, mutta sen näkeminen on epämääräisempää, ja sitä tarkastellessa koko systeemi saattaa yllättäen päättää jättää kaiken ja hypätä viimeiselle matkalleen pajan lattiaan.
Lasi myös on jatkuvan huomion juttu: siinä missä rauta joko on ahjossa tai on alasimella ,jolloin sille tehdään jotain, ja muuna aikana se ei kaipaa erityiskohtelua, lasi sen sijaan elää otteessa silloinkin, kun sen toivoisi voivan vain olla muodossa, johon se on juuri saanut. Se pitää ottaa uunista vaakatasossa, kuljettaa niin ikään vaakatasossa ja käsitellä myöskin vaakatasossa. Ja kaiken sen aikaa sitä on pyöriteltävä, tai se laskee kuin lehmän häntä.
Tein tälläisiä möykyröitä eilen
Lasi ei pidä lämpötilan äkillisistä vaihteluista, joten heti kun se on saatu muotoiltua, se irrotetaan pillistä suoraan uuniin, jossa on viisisataa astetta lämpöä. Yön yli möykyt harrastavat siis jäähtymistä ja seuraavana aamuna ne näkevät päivänvalon... ja tekijä tuotoksensa!
Odottelen täällä siis jo malttamattomana tämän päivän töihin käsiksi pääsemistä. Tänään sörssin tuonne sekaan jo värejäkin ja tein huimia kierrekuplia.
Satunnaisella ja erikoisella käsityöalalla on kyllä varsin jännää hengailla tälläinen lyhyt jakso; ei ole silmät ehtineet tottua lajin outouksiin, ja säilyy se "vau, teinks mä tän just ite" -viehätys.
Tässä omalta alalta jotain, mihin ei myöskään ole silmät kyllästyneet. Valamista!
Pääsin viime viikolla kippaamaan sulaa pronssia, en ole vieläkään täysin toipunut niistä täpinöistä! Se koko upokaskin oli ihan keltahehkuinen, ja siinä sisällä kiehui nelisenkymmentä kiloa metallia... Kaikki olemassa olevahan on täysin luonnollista, mutta silti kuvailisin näkyä sanalla "yliluonnollinen". Häkellyttävää. Tässä jaksossa päästään valamaan rautaakin, kuulemma se on vielä tuotakin hikisempää touhua. (Pääsen tekemään kunnon lettupannun!)
Lasinpuhalluksen ja pronssin valamisen jälkeen raudan takominen tuntuu oikeastaan aika viileältä puuhalta...
keskiviikkona, lokakuuta 10, 2012
tiistaina, elokuuta 14, 2012
ja opinahjon lämmössä jälleen
Tänään kaasuhitsattiin ja huomasin ei-niin-suureksi yllätykseksi, etten osaa sitä harjoittelematta. Taiteilin kuitenkin nimikyltin mun kaapin oveen, josko siitä lukisivat ja näkisivät hulmunimen ennen kuin oppivat haukkumaan sillä mikä ajokortissa pönöttää :D
Päästiin takomaankin! pitkästä aikaa, todella pitkästä! Torstaina alkaiskin sitten puukkokurssi.
Ihme hippejä koko mesta täynnä. Haittaa ihan hirveästi... =) Hirveä jännitys ollu päällä, että missä vaiheessa työntävät laumasta ulos, mutta toisaalta, meillä on jätkävoittonen luokka, enkä siitäkään ole yhtään pahoillani. Anteeksi hevosopistolaiset, mutta se sukupuolijakauma.. :D
"Ai tääl on tämmöne oikee ilmansäätövipukin... meillä hevosopistolla se oli viritetty silleen pahvimukilla, ihme ettei sitä kukaan koskaan polttanu."
No ei vaa, hyvä se on nyt sanoa. Neljättä päivää Ikatalla, kai ny kaikki siinä vaiheessa onkin ruususta ja ihanaa ja parempaa kun missään muualla... Katsellaan, katsellaan.
Päästiin takomaankin! pitkästä aikaa, todella pitkästä! Torstaina alkaiskin sitten puukkokurssi.
Ihme hippejä koko mesta täynnä. Haittaa ihan hirveästi... =) Hirveä jännitys ollu päällä, että missä vaiheessa työntävät laumasta ulos, mutta toisaalta, meillä on jätkävoittonen luokka, enkä siitäkään ole yhtään pahoillani. Anteeksi hevosopistolaiset, mutta se sukupuolijakauma.. :D
"Ai tääl on tämmöne oikee ilmansäätövipukin... meillä hevosopistolla se oli viritetty silleen pahvimukilla, ihme ettei sitä kukaan koskaan polttanu."
No ei vaa, hyvä se on nyt sanoa. Neljättä päivää Ikatalla, kai ny kaikki siinä vaiheessa onkin ruususta ja ihanaa ja parempaa kun missään muualla... Katsellaan, katsellaan.
maanantaina, heinäkuuta 09, 2012
Uus suunta
Nonii, muutto edessä ja silleen/tälleen/tolleen.
Ikaalinen ja erikoismetalliartesaaniopiskelu odottaisi. Melkomoinen sanahirviö...
Rautaa vääntelemään!
lauantaina, maaliskuuta 10, 2012
Kengityksen kompakivet
Ammattitaito istuu hyllyssä ja ruostuu somasti pinnastaan. Vaikka ahjossahan tuo lähtisi ja teräsharjaa päälle jos ei muuten...
Ensinnäkin, se on ihan totta, mitä aina sanon -en mie jaksa sitä paperisotaa ja vääntämistä, mitä toiminimen pykääminen toisi tullessaan. Ja konkurssipelkoa, vaikka kengitysalalta löytäisin takuulla asiakkaita. Ja syrjäyttäisin kommunikointi- ja asiakaspalvelukyvyttömät äijät. Tai napsisin ne rahakkaat mutta vältellyt tätitallit, tai vaikka ne ponit, minkä alla mie mahtuisin työskentelemään ihan vaan kaksinkerroin. (Siinä missä sepänköriläs lojuu polvillaan ja kiroilee)
Mutta on siinä muutakin. Ainakin se sukupuoliasettelu. Ironisinta on ehkäpä se, ettei mitään ongelmaa olisi, jos ei minulla siinä kohden olisi ongelmaa.
Tällä hetkellä olen töissä käsityöpajalla, ja nyt viimeisimpänä projektina olen nyherrellyt koruja hopeoidusta kuparista ja kiipeillyt kangaspuiden seassa alkusolmuja väännellen. (Kolme mattoakin jo tuotettu, olé!)
Siellä en olisi edes mainostellut aiempia opiskeluja.. mutta, katsoin sen ihan fiksuksi esitelmöidä amistodistusta työhaastattelussa. Sen verran tuli sen eteen kumminkin vuodatettua verta, hikeä ja kyyneleitä.
Näinollen toimin hyvänä kanavana ennakkoluulojen ja sukupuoliasenteiden työstämisessä.
Hyviä lohkaisuja nainen ja kengitys -yhdistelmästä on tullut valmistumisen jälkeen, tyylillä tämä:
Hevosiin tutustumattomille tavalliselle tallaajalle hevosenkengitys on lajina täysin vieras, ja jos ensimmäinen heidän ikinä henkilökohtaisesti kohtaamansa kengitystä opiskellut on tämännäköinen heitukka, ei se työnä mahda sen kummempaa naulannakuttelua sitten varmaan olla.
Ja hevosalalla pitkään pyörinyt tietää jo, että kengitykseen tarvitaan paku, ahjo, alasin ja rapaantunut ukkeli. Niin, ja jackrusseli.
Perinteiset, kengittävät miessepätkin ovat sen havainneet; asiakkaat eivät oikeasti tiedä tilaamastaan työstä juurikaan mitään. He ovat silti hyvin riippuvaisia sepän tarjoamista palveluista, ja hevosen ylläpidon yksi isoimmista kustannuksista onkin nimenomaan kengityslasku. Ehkäpä sen vuoksi heillä onkin niin suuri tarve päästä arvioimaan ja vertaamaan saamaansa. Seppien suureksi iloksi ja murheeksi vertauskohteet ja tulkinnat vaan ovat niinsanotusti Jotain Ihan Muuta. Toisaalta valveutumattomilta asiakkailta on hyvin helppo yksinkertaisilla kikoilla vetää välistä vähän ylimääräistä rahaa. Toisaalta taas sepän koiran nimi muistetaan, ja vaimon, mutta monellako naulalla se kenkä nyt laitettiinkaan ja minkä kokoinen tai merkkinen mono sinne ylipäätään menikään? Ja olipa se seppäkin niin yrmeä, ja sen auto ruosteinen ja edellinen seppä laittoi aina sitä kaviorasvaakin. Ei taida saada hevostalli.netissä nyt arvostusta tämä uusi. Mukisematta hyväksytään harmaa talous, vakuutukseton vuolu ja perusteettomat kengitysratkaisut, jos seppä vain on ystävällinen ja kiva ja yksi tuttukin sitä suositteli, mutta unohdapa kerran se kaviorasva, hymy ja tilsakumit...
Ja jos tulet paikalle naissukupuolesi kera, niin minkäs sillekään sitten siinä mahdat; olet jo valmiiksi täysin erilaisen tarkastelun alla, kuin miespuoleinen kollegasi. Asiakkaat haluaisivat päästä osoittamaan todeksi kauttasi mielipiteensä; että olet miesseppiä huonompi, tai heitä parempi. Tämän seurauksena kuulet miesseppien haukuntaa (aina ne tulee myöhässä/ lyövät hevosia / eivät puhu) tai ammattitaitosi väheksyntää. (kun ei nyt muitakaan saatu tähän)
Tässä juuri tuli pohdiskeltua ääneen ihan toisesta näkökulmasta. Jotta korkokengissä kävelevä mies voitaisiin edes millään asteella ottaa tosissaan, niin tällä täytyy olla vähintäänkin keskivertonaista kovempi kyky pysyä tolpillaan, tanssia ja kulkea muljuttelematta nilkkoja. Ja ei naisenkaan miesvaltaisella alalla auta mennä kyselemään, että kuinka tähän vehkeeseen nyt vaihdetaankaan terä. Täytyy voida ammattitaidollaan osoittaa, että sukupuolestaan huolimatta kyllä osaa nämä jutut. Vaikka opeteltava se on miehenkin rälläkänkäyttö, ja naisen koroissa heilunta. Eivät ne asiat X- ja Y-kromosomeissa kulje. Tuon tajuaminen on vain ottanut ihan tuhottomasti aikaa allekirjoittaneeltakin, ja luvan itselleen myöntäminen siihen perusmokailuun.
Hölmöintä koko kuviossa on oikeasti se, että tiedän, miten hyvät mahdollisuudet minulla olisi edetä alalla. Enkä olisi edes ensimmäinen tämän sukupuolen kengitysseppä, jos erikoisammattitutkinnon suorittaisin. Minulta löytyy neljä tervettä raajaa ja fyysistä suorituskuntoa. Kengityskokemusta sekä salainen intohimo anatomiaan, kykyä hahmottaa kolmiulotteisesti kavioiden vipellystä ja sitten sitä alalta uupuvaa asiakaspalvelukykyäkin.
Siltikään ei tarvita kuin pari poikkipuoleista sanaa tai asiakasta, ja niiden kanssa yhteistyötä tekevät aivoni huokaavat mukana tuota uupunutta sanomaa:
"Niin.. ethän sä oikeesti tätä koskaan oppinutkaan."
[edit]: Silti... Jos mie ihan salaa hankkisin kenttäahjon, enkä kertoisi siitä kenellekään... paitsi että romurautaa saa diilata. Ihan vain, ettei alasin pääse pölyttymään. Mutta kengityksistä myönnän itselleni vielä vähän lisää vapaata. Ehkä joskus, ehkä joskus.
Ensinnäkin, se on ihan totta, mitä aina sanon -en mie jaksa sitä paperisotaa ja vääntämistä, mitä toiminimen pykääminen toisi tullessaan. Ja konkurssipelkoa, vaikka kengitysalalta löytäisin takuulla asiakkaita. Ja syrjäyttäisin kommunikointi- ja asiakaspalvelukyvyttömät äijät. Tai napsisin ne rahakkaat mutta vältellyt tätitallit, tai vaikka ne ponit, minkä alla mie mahtuisin työskentelemään ihan vaan kaksinkerroin. (Siinä missä sepänköriläs lojuu polvillaan ja kiroilee)
Mutta on siinä muutakin. Ainakin se sukupuoliasettelu. Ironisinta on ehkäpä se, ettei mitään ongelmaa olisi, jos ei minulla siinä kohden olisi ongelmaa.
Tällä hetkellä olen töissä käsityöpajalla, ja nyt viimeisimpänä projektina olen nyherrellyt koruja hopeoidusta kuparista ja kiipeillyt kangaspuiden seassa alkusolmuja väännellen. (Kolme mattoakin jo tuotettu, olé!)
Siellä en olisi edes mainostellut aiempia opiskeluja.. mutta, katsoin sen ihan fiksuksi esitelmöidä amistodistusta työhaastattelussa. Sen verran tuli sen eteen kumminkin vuodatettua verta, hikeä ja kyyneleitä.
Näinollen toimin hyvänä kanavana ennakkoluulojen ja sukupuoliasenteiden työstämisessä.
Hyviä lohkaisuja nainen ja kengitys -yhdistelmästä on tullut valmistumisen jälkeen, tyylillä tämä:
"jaa, tulityölupa? On se nykyään kumma kun kaikenmaailman kampaamoihin tarvitsee sellaisen, että fööniä saa käyttää..."
"Niin kyllähän se minunkin tytär niitä hevosia kengittelee. Se on tommoinen samanikäinen ja -kokoinen. Tai siis sillätavalla maastossa vähän ratsastelee, pelloilla ja metsissä."
Hevosiin tutustumattomille tavalliselle tallaajalle hevosenkengitys on lajina täysin vieras, ja jos ensimmäinen heidän ikinä henkilökohtaisesti kohtaamansa kengitystä opiskellut on tämännäköinen heitukka, ei se työnä mahda sen kummempaa naulannakuttelua sitten varmaan olla.
Ja hevosalalla pitkään pyörinyt tietää jo, että kengitykseen tarvitaan paku, ahjo, alasin ja rapaantunut ukkeli. Niin, ja jackrusseli.
Perinteiset, kengittävät miessepätkin ovat sen havainneet; asiakkaat eivät oikeasti tiedä tilaamastaan työstä juurikaan mitään. He ovat silti hyvin riippuvaisia sepän tarjoamista palveluista, ja hevosen ylläpidon yksi isoimmista kustannuksista onkin nimenomaan kengityslasku. Ehkäpä sen vuoksi heillä onkin niin suuri tarve päästä arvioimaan ja vertaamaan saamaansa. Seppien suureksi iloksi ja murheeksi vertauskohteet ja tulkinnat vaan ovat niinsanotusti Jotain Ihan Muuta. Toisaalta valveutumattomilta asiakkailta on hyvin helppo yksinkertaisilla kikoilla vetää välistä vähän ylimääräistä rahaa. Toisaalta taas sepän koiran nimi muistetaan, ja vaimon, mutta monellako naulalla se kenkä nyt laitettiinkaan ja minkä kokoinen tai merkkinen mono sinne ylipäätään menikään? Ja olipa se seppäkin niin yrmeä, ja sen auto ruosteinen ja edellinen seppä laittoi aina sitä kaviorasvaakin. Ei taida saada hevostalli.netissä nyt arvostusta tämä uusi. Mukisematta hyväksytään harmaa talous, vakuutukseton vuolu ja perusteettomat kengitysratkaisut, jos seppä vain on ystävällinen ja kiva ja yksi tuttukin sitä suositteli, mutta unohdapa kerran se kaviorasva, hymy ja tilsakumit...
Ja jos tulet paikalle naissukupuolesi kera, niin minkäs sillekään sitten siinä mahdat; olet jo valmiiksi täysin erilaisen tarkastelun alla, kuin miespuoleinen kollegasi. Asiakkaat haluaisivat päästä osoittamaan todeksi kauttasi mielipiteensä; että olet miesseppiä huonompi, tai heitä parempi. Tämän seurauksena kuulet miesseppien haukuntaa (aina ne tulee myöhässä/ lyövät hevosia / eivät puhu) tai ammattitaitosi väheksyntää. (kun ei nyt muitakaan saatu tähän)
Tässä juuri tuli pohdiskeltua ääneen ihan toisesta näkökulmasta. Jotta korkokengissä kävelevä mies voitaisiin edes millään asteella ottaa tosissaan, niin tällä täytyy olla vähintäänkin keskivertonaista kovempi kyky pysyä tolpillaan, tanssia ja kulkea muljuttelematta nilkkoja. Ja ei naisenkaan miesvaltaisella alalla auta mennä kyselemään, että kuinka tähän vehkeeseen nyt vaihdetaankaan terä. Täytyy voida ammattitaidollaan osoittaa, että sukupuolestaan huolimatta kyllä osaa nämä jutut. Vaikka opeteltava se on miehenkin rälläkänkäyttö, ja naisen koroissa heilunta. Eivät ne asiat X- ja Y-kromosomeissa kulje. Tuon tajuaminen on vain ottanut ihan tuhottomasti aikaa allekirjoittaneeltakin, ja luvan itselleen myöntäminen siihen perusmokailuun.
Hölmöintä koko kuviossa on oikeasti se, että tiedän, miten hyvät mahdollisuudet minulla olisi edetä alalla. Enkä olisi edes ensimmäinen tämän sukupuolen kengitysseppä, jos erikoisammattitutkinnon suorittaisin. Minulta löytyy neljä tervettä raajaa ja fyysistä suorituskuntoa. Kengityskokemusta sekä salainen intohimo anatomiaan, kykyä hahmottaa kolmiulotteisesti kavioiden vipellystä ja sitten sitä alalta uupuvaa asiakaspalvelukykyäkin.
Siltikään ei tarvita kuin pari poikkipuoleista sanaa tai asiakasta, ja niiden kanssa yhteistyötä tekevät aivoni huokaavat mukana tuota uupunutta sanomaa:
"Niin.. ethän sä oikeesti tätä koskaan oppinutkaan."
[edit]: Silti... Jos mie ihan salaa hankkisin kenttäahjon, enkä kertoisi siitä kenellekään... paitsi että romurautaa saa diilata. Ihan vain, ettei alasin pääse pölyttymään. Mutta kengityksistä myönnän itselleni vielä vähän lisää vapaata. Ehkä joskus, ehkä joskus.
lauantaina, helmikuuta 18, 2012
nostalgiavideo viime kesältä
Tien päällisen elämän muistelua... Jostain syystä piti keskellä yötä alkaa nyhväämään tämmöistä. Totesin että liian laiskasti sain mitään nettiin sillon.
Joten tästä vähän tunnelmaa. Ens kesä on kuitenkin kohta jo tässä. Eikös?
Justhan tässä lämpeni toista kymmentä astetta viikon tai parin sisässä. Mun logiikalla se tahtoo meinata sitä että maaliskuussa on jo helteet? hmm?
Joten tästä vähän tunnelmaa. Ens kesä on kuitenkin kohta jo tässä. Eikös?
Justhan tässä lämpeni toista kymmentä astetta viikon tai parin sisässä. Mun logiikalla se tahtoo meinata sitä että maaliskuussa on jo helteet? hmm?
perjantaina, tammikuuta 20, 2012
Hanget korkeat nietokset
Ja koti-Suomi! Ja Kouvola.
Lentokone laskeutui eilen illalla. Nyt juuri pääsin vihdoin ja viimein sängystä ylös ja alan tajuta että täällä taas ollaan.
Oli se melkonen reissu!
Lentokone laskeutui eilen illalla. Nyt juuri pääsin vihdoin ja viimein sängystä ylös ja alan tajuta että täällä taas ollaan.
Oli se melkonen reissu!
keskiviikkona, tammikuuta 11, 2012
Tänään lähtö reissuun
Vietetään ens yö terminaalissa rinkkaläjässä :'D
Onpahan jotain mitä kertoa tuleville sukupolville.. öö.
"No, ei ne bussiaikataulut sillon ennen muinoinkaan osunu ihan yksiin.."
Onpahan jotain mitä kertoa tuleville sukupolville.. öö.
"No, ei ne bussiaikataulut sillon ennen muinoinkaan osunu ihan yksiin.."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

